Tietopaketti
Krooninen munuaistauti voi olla pitkään oireeton
Krooninen munuaistauti tarkoittaa munuaisten toiminnan asteittaista ja pysyvää heikkenemistä. Sairaus voi varhaisvaiheessa olla pitkään oireeton, minkä vuoksi se jää usein huomaamatta. Tässä tietopaketissa käsitellään kroonisen munuaistaudin syitä, oireita, diagnosointia, hoitoa ja ehkäisyä.
Voit arvioida omaa riskiäsi kroonisen munuaistaudin suhteen esimerkiksi Premium-laboratoriopaketin avulla. Verianalyysien perusteella voidaan tunnistaa aineenvaihduntaan liittyviä riskitekijöitä, joihin elintavoilla on merkittävä vaikutus. Siksi elintapamuutokset ovat keskeisessä roolissa riskin pienentämisessä.
Myös ikä vaikuttaa merkittävästi kroonisen munuaistaudin riskiin. Tämän vuoksi riskiä on hyödyllistä tarkastella suhteessa omaan ikäryhmään: onko riskisi ikäisiisi verrattuna tavanomaista suurempi vai mahdollisesti keskimääräistä pienempi.
Sisällysluettelo
Johdanto
Krooninen munuaistauti on yleinen kansansairaus, jota sairastaa arviolta 7–10 % suomalaisista. Sairautta esiintyy hieman enemmän miehillä kuin naisilla, erityisesti sen edenneissä vaiheissa.
Munuaiset ovat elimistön tärkeitä puhdistus- ja säätelyelimiä. Ne poistavat verestä kuona-aineita, säätelevät elimistön neste- ja suolatasapainoa sekä osallistuvat verenpaineen ja hormonitoiminnan säätelyyn.
Kroonisessa munuaistaudissa munuaisten kyky suodattaa verta heikkenee vähitellen. Tällöin elimistöön voi kertyä kuona-aineita ja ylimääräistä nestettä, mikä voi johtaa erilaisiin aineenvaihdunnan häiriöihin.
Krooniseen munuaistautiin liittyy myös suurentunut sydän- ja verisuonisairauksien sekä ennenaikaisen kuoleman riski. Riskit kasvavat taudin edetessä.
Syyt ja riskitekijät
Kroonisen munuaistaudin taustalla on usein jokin pitkäaikaissairaus tai munuaisten rakenteellinen vaurio. Yleisimmät syyt ovat diabetes ja korkea verenpaine, jotka voivat vaurioittaa munuaisia vähitellen vuosien kuluessa.
Muita merkittäviä riskitekijöitä ovat erilaiset munuaistulehdukset, perinnölliset munuaissairaudet sekä tiettyjen lääkkeiden pitkäaikainen käyttö. Riskiä lisäävät myös ikääntyminen, tupakointi ja ylipaino.
Oiree ja sairauden vaiheet
Krooninen munuaistauti on usein pitkään oireeton, ja oireet kehittyvät yleensä vähitellen. Tämän vuoksi sairaus havaitaan usein vasta, kun munuaisten toiminta on jo merkittävästi heikentynyt.
Krooninen munuaistauti etenee tavallisesti hitaasti, ja se jaetaan viiteen vaikeusasteeseen munuaisten suodatusnopeuden (eGFR) perusteella. Taudin alkuvaiheessa munuaisten toiminta voi olla lähes normaalia, vaikka munuaisissa on jo vaurioita. Oireita ei tällöin yleensä esiinny.
Varhaisvaiheen oireet ovat usein epämääräisiä ja voivat ilmetä esimerkiksi väsymyksenä, jaksamisen heikkenemisenä, verenpaineen nousuna tai suorituskyvyn laskuna. Taudin edetessä voi esiintyä myös keskittymisvaikeuksia, unihäiriöitä, mielialan muutoksia sekä lihaskramppeja tai suonenvetoja.
Pitkälle edenneessä munuaistaudissa voi ilmetä ruokahaluttomuutta, pahoinvointia ja painonlaskua. Joissakin munuaissairauksissa virtsaan erittyy runsaasti proteiinia, mikä voi aiheuttaa turvotusta erityisesti nilkoissa, säärissä ja silmäluomissa.
Taudin loppuvaiheessa munuaisten toiminta voi heikentyä niin paljon, että tarvitaan dialyysihoitoa tai munuaisensiirto.
Diagnosointi
Krooninen munuaistauti todetaan yleensä veri- ja virtsakokeiden perusteella. Diagnoosi perustuu munuaisten heikentyneeseen toimintakykyyn, jota arvioidaan munuaisten suodatusnopeudella (eGFR), virtsaan erittyvän valkuaisen määrän lisääntymiseen (albuminuriaan) tai näiden yhdistelmään.
Keskeinen tutkimus on veren kreatiniinipitoisuuden mittaus, jonka perusteella voidaan arvioida munuaisten suodatusnopeutta (eGFR). Kreatiniinin mittaus sisältyy Premium-laboratoriopakettiin.
Lisäksi virtsasta tutkitaan albumiinin eli valkuaisen määrää, joka voi viitata munuaisvaurioon. Tarvittaessa diagnoosin ja taudin syyn selvittämiseksi voidaan tehdä myös muita laboratoriokokeita sekä kuvantamistutkimuksia.
Hoito
Kroonisen munuaistaudin hoidon tavoitteena on hidastaa taudin etenemistä, lievittää oireita sekä vähentää sydän- ja verisuonisairauksien riskiä. Hoito on pitkäjänteistä ja yksilöllistä, ja se kannattaa aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Keskeinen osa hoitoa on taustalla olevien sairauksien hyvä hoitotasapaino. Erityisen tärkeää on verenpaineen tehokas hallinta, ja hoidossa käytetään usein munuaisia suojaavia lääkkeitä. Myös kokonaislääkitys arvioidaan säännöllisesti, sillä osa lääkkeistä voi kuormittaa munuaisia. Esimerkiksi tulehduskipulääkkeiden käyttöä suositellaan välttämään. Diabeetikoilla hyvä verensokeritasapaino auttaa hidastamaan munuaistaudin etenemistä merkittävästi.
Taudin edetessä elimistössä voi ilmetä erilaisia aineenvaihdunnan häiriöitä, kuten anemiaa sekä kalsium- ja fosfaattitasapainon muutoksia. Näitä voidaan hoitaa lääkityksellä ja muilla tukitoimilla.
Pitkälle edennyt munuaistauti voi edellyttää munuaisten korvaushoitoa. Tällöin hoitovaihtoehtoina ovat dialyysihoito tai munuaisensiirto.
Elintavat ja itsehoito
Lääkehoidon lisäksi elintavoilla on keskeinen rooli kroonisen munuaistaudin hoidossa ja sen etenemisen hidastamisessa. Suositeltavaa on monipuolinen ja terveellinen ruokavalio sekä suolan käytön vähentäminen, mikä auttaa verenpaineen hallinnassa.
Tarvittaessa ruokavaliossa voidaan yksilöllisen ohjauksen perusteella rajoittaa esimerkiksi fosforin ja kaliumin saantia. Riittävä energian ja ravintoaineiden saanti on tärkeää erityisesti taudin edetessä, ja tarvittaessa ravitsemusterapeutti voi arvioida ruokavalion kokonaisuutta.
Säännöllinen liikunta, normaalipainon ylläpito, tupakoimattomuus ja alkoholin kohtuukäyttö tukevat yleistä hyvinvointia sekä vähentävät sydän- ja verisuonisairauksien riskiä. Myös riittävä nesteytys on tärkeää. Erityisesti kuumeen, helteen tai voimakkaan fyysisen rasituksen aikana tulee huolehtia nesteiden saannista, jotta elimistö ei pääse kuivumaan.
Munuaistaudin edetessä myös unen laatu voi heikentyä. Unihäiriöitä voivat aiheuttaa esimerkiksi lihaskrampit tai kuona-aineiden kertyminen elimistöön, joten riittävään uneen kannattaa kiinnittää huomiota.
Omahoitoon kuuluu lisäksi verenpaineen, painon ja tarvittaessa verensokerin seuranta sekä annettujen hoito- ja lääkitysohjeiden noudattaminen.
Asiantuntijat
Susanna Halonen
Sisätautien ja reumatologian erikoislääkäri
Asiantuntijana tässä artikkelissa toimi sisätautien ja reumatologian erikoislääkäri Susanna Halonen
Näytä tiedot ›